sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Agility, 2. kerta


Tänään oli agikurssin toinen kerta. Opetteluvuorossa oli muuri, pussi ja okseri/pituushyppy. Elsa suoriutui kaikista kerrassaan mainiosti. Pussi hieman jännitti, mutta läpi siitäkin mentiin moneen kertaan avustettuna siten, että kouluttaja piti pussin suuta ilmassa. 

Hypyt sujuvat Elsan kanssa jo todella hyvin. Se jää hanakasti perusasentoon ja olen tehnyt jo lyhyitä jättöjä, eli lähetän sen kun olen itse esteen kohdalla. Myös käsiavut tuntuvat toimivan jo hyvin.


Omaa vuoroa odotellessa tein itsenäisesti hyppyjä ja putkea. Otin muutaman esteen sarjoja ja kokeilin myös vähän korkeampaa estettä. Edelleen on hieman vaikeuksia saada Elsa keskittymään ja innostumaan uudelleen palkan jälkeen. Nenä on heti maassa ja hajut vie mennessään. Haistelu on selvästi jonkinlaista sijaistoimintaa, sillä pieni jännittäminen on likasta havaittavissa. Sitten kun seisoskeltiin sivummalla odottamassa, ei Elsa haistellut maata yhtään. Vähän inhottava olla koko ajan kieltämässä, mutta ei kai siihen muutakaan keinoa ole...

Tänään tuli todella hyvä fiilis ja hetken pilkahduksia jo siitä tunteesta, kun päästään oikein kunnolla harjoittelemaan ratoja. Elsa kyllä syttyi hypyistä ja tekee mielellään. Kunhan kaikki esteet ensin opetellaan, niin sitten meitä ei pidättele mikään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)