maanantai 6. tammikuuta 2014

Loppiaistreenit

Joukko innokkaita Pyymäkeläisiä kokoontui tänään Akaaseen nometreeneihin. Paikalla oli koiria molemmista pentueista, kaikkiaan 14 koiraa. Otin myös Mantan mukaan vähän ulkoilemaan ja fiilistelemään.


Alkuun jokainen sai tehtäväksi viedä muutamia muistidameja pellon laidoille. Sitten tehtiin ykkösmarkkeerauksia pellolta pieneen heinikkoon. Koirien tuli mennä heinikkoalueen yli damille ja moni markkeerasikin matkan liian lyhyeksi ja jäi pyörimään heinikkoon.

Elsan kanssa tehtiin ensimmäinen ykkönen neljä kertaa peräkkäin. Se paransi suoritustaan jokaisella kerralla ja löysi damin aina vain nopeammin. Viimeinen kerta oli aivan täydellinen, kun se juoksi suoraan heinikon läpi damille.

Palautuksiin olen todella tyytyväinen sillä Elsa toi kaikki damit hienolla vauhdilla suoraan käteen. Samoin lähetyksissä pysyi hyvin paikallaan ja lähti vasta luvalla.


Mantalle tehtiin ensin ykkönen, joka oli sille yllättävän vaikea. Jäi siis heinikkoon pyörimään. Kun saatiin onnistunut suoritus aikaiseksi tehtiin vielä linjaan kakkonen. Ensimmäinen nouto hyvin mutta toisen kanssa taas vaikeuksia. Ihana into oli kuitenkin mummolla päällä :) Kävin tekemässä välissä sen kanssa muistit ja ne se teki aivan täydellisesti.

Elsan kanssa tein myös muutamia linjoja motivoidusti. Kaikki onnistuivat hyvin ja palauksetkin jälleen kiitettäviä. 


Toisena harjoituksena tehtiin kakkosmarkkeerauksia pellolta pieneen saarekkeeseen. Ensin paikat tutuiksi ykkösinä ja sitten kakkonen perään. Pieniä haasteita oli koirilla muistaa kakkosmarkkeeraus, mutta onnistuneita suorituksia saatiin aikaiseksi. Pennuille tehtiin pelkästään ykkösmarkkeeraukset ja Elsa suoriutui molemmista hyvin.

Treenin päätteeksi nautiskeltiin vielä kahvia, piirakkaa ja kakkua ja suunniteltiin kesän treeniviikonloppua. Taisivat kaikki olla kovin tyytyväisiä omien koiriensa suorituksiin, ja syystäkin.

Kyllä aika on tehnyt ihmeitä tuon meidän pennun kanssa. Nyt tässä vuoden vaihteessa kaikki on sujunut todella hyvin ja Elsa on alkanut hoksata mikä on homman nimi. Hyvältä vaikuttaa ja tästä on kiva jatkaa eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit tervetulleita :)